osa 6: Juustokuningas

Ihan näin aluksi on pakko pyytää anteeksi sitä että edellisistä osista on löytynyt niin paljon kirjoitusvirheitä. Yritän kyllä aina korjailla niitä mutta myönnän omaavani lievän lukihäiriön joten niitä virheitä tuntuu aina sinne jäävän.
Tässä osassa vaivaavat paikoittain myös huonolaatuiset kuvat.

Edellisessä osassa selvisi että Beselistä tuli perijä. Tällä kertaa on vuorossa vähän erikoisempi osa sillä kokeilin eri kirjoitustyyliä(ensi osassa takaisin siihen vanhaan kyllä). Aluksi pieni kurkistus historiaan ja sitten tarina on kerrottu Beselin näkökulmasta.




Olipa kerran mies joka oli saanut elämältään kaiken mitä hän tahtoi. Hän syntyi perheeseen joka oli ylempää keskiluokkaa ja omisti mukavan kokoisen talon ja rahaa mielin määrin. Hän oli aina ollut henkeen ja vereen kovin tiedonjanoinen ihminen ja siksi ihmiset sanoivatkin hänen suurimman haaveensa olevan tietää kaikki syvimmätkin salaisuudet mitä maailma hartioillaan kantoikaan.
Eräänä iltana hän tähyili taivaalle kaukoputkellaan. Sinä samaisena iltana taivaalla leijui alus. Niin, alus joka ei ollutkaan ihan mikä tahansa alus vaan tämä alus oli kaukaisten vihreäihoisien muukalaisten vallassa. Ennen kuin hän huomasikaan niin hän itse oli tämän aluksen kyydissä käsittämättä miten se oli mahdollista. Tälläkin tapahtumalla, kuten kaikella oli omat seurauksensa.


Tämän tapahtuman seuraus oli hieman oudompi kuin mitä arvata saattoi. Sinä yönä Romeo palasi tältä alukselta mukanaan lapsi. Omituista tässä vain oli että lapsi oli hänen mahassaan. Ajan kuluessa tämä lapsi näki hetkensä koittaneen ja putkahti ilmoille Romeon mahasta. Mutta hän ei ollutkaan ihan tavallinen lapsi. Hän omisti vihreän ihon. Hän omisti isot mustat silmät. Hän oli alien.


Tässä on se mitä hänestä tiedettiin. Kaikki pitivät häntä outona friikkinä jolla oli outo mieltymys juustoleipiin. Monet kertoivat hänestä tarinoita ja keksivät mitä oudoimpia juttuja. Sääli vain että mikään noista jutuista ei oikeastaan ollut totta. Mutta nyt on aika korjata tämä. On aika kuulla kuka hän oikeastaan oli ja mitä hän elämällään teki. On aika kuulla hänen tarinansa hänen itsensä kertomana.
Joten saanko esitellä :

Erään juustokuninkaan tarina

Minun varmaan kuuluisi aloittaa tämä kertomus esittelemällä itseni mutta minulla on aavistus että te tiedättekin jo kuka olen. Joten mennään suoraan asiaan. Mutta koska nykyhetki on jo kaukana siitä hetkestä kun palasin tähän taloon on syytä kelata hieman aikaa taaksepäin.


Nyt on parempi. Kertomukseni alkaa hetkestä jolloin minä ja veljeni Ben palasimme takaisin kotiin yliopistolta. Yliopistoaikani ei ollut mitenkään kovin ihmeellinen joten olin vain kiitollinen päästessäni kotiin. Ben taas olisi voinut antaa mitä tahansa jos olisi voinut viettää siinä kamalassa paikassa vielä vähän pidemmän hetken elämästään.


Heti kotiin päästyämme isämme päätti että meidän piti ikuistaa kuva perheestämme. Minua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa mutta silti onnistuin näyttämään iloista naamaa. Meidän elämämme saman katon alla kun oli nykyään vähän hankalaa. Beta (vasemmalla kuvassa) kun oli kieltäytynyt menemästä yliopistoon ja tuottanut meidän isi parallemme kovin suuren pettymyksen. Bet taas nyt oli muuten vain kovin "kapinallinen nuori". Epäilen sen johtuvan Mimmin kuolemasta joka kyllä koskettaa minuakin vielä välillä vaikka eihän hän edes ollut äitini.


Minun on myönnettävä että vietin hyvin yksinäistä elämää. Pienen aurinkoallergiani takia en voinut olla valveilla päiväsaikaan ollenkaan. En siis omistanut yhtään ystävää paitsi noh, veljeni ja 150 juustoleipää. Niin, juustoleivät olivat elämäni tarkoitus ja intohimo.


Ben taas oli aivan toisenlainen. Hänellä oli 25 ystävää ja rakastettuja joka sormelle. Jotkut vain ovat onnekkaita.


Jopa oma siskoni juorusi minusta selkäni takana. Se oli viimeinen pisara. Tunsin itseni hyvin hyvin surulliseksi. Asia kärjistyi aika pahoin ja talossamme puhkesi taas kova riita. Tämän seurauksena Beta joka oli jo melkein aikuinen läksi talosta ovet paukkuen ja vannoi ettei enää ikinä tähän taloon astuisi. Muutamaa päivää perässä häntä seurasi Bet. En oikeastaan edes tiedä mitä heille nykyään kuuluu.


Silloin isäni päätti kertoa minulle masentavia uutisia. Minä kuulemma perisin hänet. Tähän perijä juttuun vaan kuuluisi sellainen ehto että minun pitäisi saada lapsi. Eihän minulla ole edes vaimoa vaikka sellaisen kyllä haluaisin.


Päätin että olisi aika ryhdistäytyä ja minunkin olisi terveellistä tutustua muun maailman menoon välillä. Rohkenin jopa soittaa treffipalveluun! En kuitenkaan odottanut suuria, ihmisillä oli outo taipumus vältellä minua.


Yllätyksekseni tämä Enni ei kuitenkaan tuntunut inhoavan minua. Tulimme hyvin juttuun ja kerroin hänelle myös elämäni suurimmasta intohimosta eli ruuasta. Tai no, tarkemmin juustoleivistä.


Siinä vaiheessa kun aamu alkoi sarastaa totesin että jos tästä tulisi joskus jotain niin minun olisi parempi tunnustaa pieni salaisuuteni. Kerroin hänelle että en ollut simi vaan alien ja samalla vampyyri. Hän tyrmistyi ja totesi että oli liian tavallinen kestääkseen sellaista. Niinpä hän torjui minut raa'asti.


Romeo oli tätä nykyä melkeinpä yhtä erakoitunut kuin minä. Hän vietti päivänsä siivoten edesmenneen vaimonsa yöllä jättämiä lätäköitä pois.


Päätimme että tähän taloon tarvittaisiin nyt hieman piristystä. Kävimme läheisessä eläinkaupassa tutkimassa sen tarjontaa mutta paikan hamsterit eivät meitä oikein houkuttaneet. Ajatus hamsterista kolmen ison miehen hoidettavana kun ei meidän mielestämme oikein toiminut.


Palasimme kotiin ja heti seuraavana päivänä soitimme löytöeläinkeskukseen. Sieltä löysimmekin tämän kovia kokeneen Pepin jolle päätimme tarjota kodin. Selvisi pian kuitenkin että se kaipasi hieman koulutusta sillä Pepillä oli tapana alkaa räksyttämään jokaiselle vastaantulijalle.


Vaikka Enni ei pitänyt ajatuksesta että minä olin noh, kun olin mikä olin niin meistä tuli kuitenkin ystäviä ja hänestä tuli tuttu näky päivällispöydässämme. Olin iloinen koska en ollut enää yksinäni juustoleipien ja perheeni kanssa.


Eräänä päivänä tapahtui pieni onnettomuus. Unohduin ruokapöytään enkä huomannut olenkaan miten yö vaihtui päiväksi. Kuten tiedätte minulle ei tee oikein hyvää olla päivällä hereillä. Aloin tuntea outoa heikotuksen tunnetta ja yhtäkkiä näin kuinka viikatemies lähestyi minua. Tässä kohtaa aistini eivät enää oikein pelanneet ja yhtäkkiä koitti täydellinen pimeys.


Jostain syystä huomasin olevani taas pian hengissä. Näin veljeni joka pyyteli tuhannesti anteeksi sitä että oli mennyt mokaamaan eikä pystynyt pelastamaan minua viikatemiehen kynsistä. Itse on oikein edes tajunnut mitä oli tapahtunut...kuitenkin olin taas kaikin puolin kunnossa.


Sinä samaisena iltana Enni ryntäsi ovesta sisään ja loikkasi kaulaani hysteerisenä piipittäen että oli kuullut mitä päivällä oli tapahtunut.
Ihan yllättäen hän myös lausui ne kolme kuuluista sanaa: "Taidan rakastaa sinua" Silloin elämäni muutti suuntaansa kokonaan.


Pepilläkin menee jo paremmin kuin tänne tullessa. Peppi oppi myös hirmu nopeasti tämän talon tavoille ja uskoi jättää räksyttämisen ja huonekalujen tuhoamisen.


Tiedättekö, tässä menee pesuun arvokas lautanen. Tältä lautaselta minä söin 200. juustoleipäni ja minulla on tunne että se merkitsee jotain hyvin tärkeää.


Muistatteko isoisämme Teuvon? Eli sukumme perustajan. Hänhän perusti aikoinaan suvullemme kuuluvan kukkakaupan mutta koska kukaan ei ole jaksanut kiinnostua sen pyörittämisestä viimeisen kahden sukupolven ajan niin Romeo näki parhaaksi myydä sen pois.


Ennille ja minulle kuului kerrassaan hyvää. Meistä oli tullut ylimmät ystävät ja paljon muutakin samalla. Pian rohkenin pyytää häntä jopa asumaan kanssamme. Enni suostui ilomielin! En ole ollut näin iloinen aikoihin!


Peppikin oli löytänyt itselleen ystävän joka edusti samaa lajia. Minusta tuossa Penissä on kyllä jotain hyvin susimaista...


Romantiikkaa parhaimmillaan!


Ja mikäs sen ihanampaa, salahäät keskellä yötä keskellä kukkivia omenapuita ja rehottavia rikkaruohoja.


Enni oppi pian talon tavoille. Juustoleipiä illalliseksi, aamiaiseksi, lounaaksi, välipalaksi...
Vihdoinkin minusta tuntui että sain elämältä kaiken mitä olin rohjennut koskaan pyytää!


Pepille päätettiin hankkia kaveri. Niinpä me pirautimme adoptio keskukseen ja sieltä meille kiikutettiin tämä Otto.


Minusta näytti siltä että joku muukin oli kiinnostunut minun Ennistäni.


Kun tässä kerta perijöitä oltiin niin nämä lastentekopuuhat tulivat ajankohtaisiksi. Sitä sitten yritettiin ja yritettiin mutta toimituksessa tuntui olevan jotain vikaa.


Lopulta Ennin maha alkoi kasvaa! Tähänkin hommaan upposi vähän liian kauan aikaa. Toivottavasti minun ja Ennin odotus sitten palkitaan ja saisimme sen pojan joka on elintärkeä suvun jatkumisen kannalta.


Vuh! Otto selvästikin rikastutti Pepin elämää.


Olin nukkumassa tämän tapahtuman aikoihin joten en päässyt todistamaan Ennin raskaita hetkiä kun lapsemme viimeinkin päätti tulla tervehtimään meitä.


Hän oli vihreä.
Hän oli nenätön.
Hän oli punahiuksinen.
Hän oli poika!
Voi tätä riemua! Tämän pikkuisen me nimesimme Mikaeliksi. Mutta ei tämä vielä tähän päättynyt.



Sillä tämä tässä oli Mikaelin kaksonen. Tyttö sai nimekseen Milka.


Ensimmäistä kertaa isästäni ja veljestäni oli todellakin hyötyä. Kun minä vetelin unta päivisin ja Enni raatoi töissä niin kahden vauvan hoidossa tarvittiin apua. Siinä nämä kaksi auttoivat ilomielin.


Otto parka sai kunnolla köniinsä yrittäessään tehdä lähempää tuttavuutta tämän suden kanssa. Otolla kun oli tapana työntää kuononsa joka paikkaa.


Jos vain olisimme voineet pitää kaksoset ikuisesti pieninä... mutta aika kiitää nopeasti ja Mikael ja Milka kasvoivat samalla. Itse kun en tunne itseäni vielä päivääkään vanhemmaksi.


Milkasta paljastui samanlainen ruokahirmu kuin minustakin.


Mikael taas oli älykäs lapsi. Kaikki tarvittavat taidot nopeasti hallussa. Hyvä poika.


Päivän käännyttyä yöksi ja kaksosten mentyä untenmaille minulla oli aikaa käveleksiä pihamaallamme. Monesti minulle tekivät seuraa sudet jotka tuntuivat olevan yllättävän seurallisia ottaen huomioon että ne olivat petoja. Mutta eihän minulla ollut mitään sitä vastaan...


Jos teillä jotain mielipiteitä on niin kommentoikaa ihmeessä.